Helppoja ohjeita hyvään ruokaan ilman turhaa nipotusta mittojen kanssa.
Idea blogiin lähti siitä että jos kasviksista vain ketsupin kelpuuttava ja eineksiä lämmittelevä äijä jonka herkkua oli leivitetty pihvi ja ranskalaiset oppi laittamaan maukasta ruokaa kotona ja jopa pitämään kasviksista niin ei se kokkaus voi olla vaikeaa.
Tärkeintä on iloinen mieli, uskallus kokeilla ja reilu mausteiden annostelu.
sunnuntai 12. helmikuuta 2012
Herkullisia lättyjä (ilman gluteenia)
Lätyt/letut ovat herkkua niin lapsille kuin aikuisillekkin. Ne vain perinteisesti tehdään valkoisista vehnäjauhoista ja maustetaan sokerilla. Tässä olisi ohje jolla ne saa yhtä maistuviksi ilman turhaa gluteenia.
Tarvittavat aineet:
Maitoa 5dl
Munia 4kpl
Öljyä 1rkl (rypsi)
Suolaa 1tl
Vanilijaa 1/4 tl (ei vanilijasokeri)
Jauhoa 2,3-3dl (käytä sekoitusta jossa vähintään kahta eri jauhoa. Täysjyväriisi-, tapioca-, tattari- ja quinoajauhot käyvät ainakin. Myös perunajauhoa voi käyttää, mutta se tekee taikinasta hieman venyvää)
Voita (paistamiseen)
Lisää ensin kaikki muut ainekset paitsi jauhot ja sekoita. Vanilijansimeniä voi joko itse raaputtaa vanilijatangosta tai ostaa sitä valmiina purkissa.
Lopuksi lisää jauhot hitaasti kokoajan sekoittaen
Muista sekoittaa taikinaa aina ennen kuin otat annoksen pannulle. Tapioca jauho painuu aina pohjalle
Taikinaa per lettu menee noin 1dl riippuen pannun koosta. Letuista voi tehdä myös hieman paksumpia jotta ne pysyvät paremmin kasassa
Paistetaa mieluiten oikealla voilla jotta saadaan mukava väri
Valmista tuli ja hyvälle maistui :)
, tattari,