lauantai 20. lokakuuta 2012

Omatekoinen helppo lasagne (myös gluteenittomana)


Tarvittavat asinekset
- Sipuli
- Jauheliha
- Öljyä paistamiseen
- Mausteet (suola, mustapippuri, oregano, paprikajauhe)
- Paseerattu tomaatti
- Lasagnelevyjä
- Maitoa



Pilko sipuli ja kuullota tilkassa öljyä hieman pehmeäksi.



Lisää jauheliha ja paista sipulin kanssa (sen verran että punaisuus vähenee lihasta)



Lisää reilusti maustetta. Suolaa, mustapippuria, oregaanoa ja paprikajauhetta



Kun jauheliha on paistettu kypsäksi (punaisuus kadonnut) lisää paseerattu tomattisose. Voit myös käyttää tuoreita tomaatteja pilkottuina





Lisää kastikkeeseen maitoa pitkä loraus (noin 1-2dl)




Lisää vuoan pohjalle ensin kerros kastiketta



Sitten lisätään lasagnelevyjä kerros






Ja uusi kerros kastiketta



Jos sitten käy kuin minulla että kastiketta tuntuu olevan aivan liian vähän niin tässä vaiheessa vain nopeasti toinen paketillinen paseerattua tomaattia ja pikaisesti sekoitetaan




Lisää jauhelihaa ja lasagnea vuorotellen kerros kerrokselta (lasagnelevyjä ylensä riittää 2-3 kerrosta)



Vajaat levyt voi ripotella päälle



Lopuksi loput kastikkeesta päälle



Sitten painele levyjä siten että pääsevät uppoamaan mahdollisimman hyvin kastikkeen alle



Sitten vielä tarpeen mukaan maitoa että kastiketta varmasti on riittävästi. Sekoittaminen ei ole tarpeen. Maito kyllä tasoittuu sinne itsestään uunissa.




Uunissa 200 asteessa noin 40min



Nautitaan esim hyvän salaatin kera


Kanakastike ja riisipasta



Tarvittavat ainekset:
- Maustamattomia kanafileitä
- Pastaa / riisipastaa
- Tuorejuustoa
- Kermaa/maitoa (ei pakollinen)
- Suolaa, currya, grillimaustetta, paprikajauhoa ym mausteita
- Öljyä paistamiseen





Laita pasta kiehumaan. Nykyään on olemassa myös riisistä tehtyä pastaa. Lisää hieman suolaa. Ei tarvitse paljoa koska maku tulee kastikkeesta. Keittoaika vaihtelee joten tarkista se pussin kyljestä. Muista sekoittaa aina välillä ettei pasta pala pohjaan. Älä myöskään keitä ylikypsäksi tai pastan koostumus hajoaa ja siitä tulee mössöä.



Pannulle rasvaa. Itse käytän ylensä kookosrasvaa tai rypsiöljyä



Leikkaa maustamattomat kanafileet siivuiksi ja paista niihin ensin vaalea pinta. Lisää sitten reilusti maustetta. Itse käytän currya, suolaa ja grillimaustetta/paprikajauhoa.



Paista hyvin samalla sekoitellen ja käännellen. Kana ei saa jäädä raa'aksi ja mausteet on hyvä saada jakautumaan tasaisesti. Kanoista irtoava lihasneste muodostaa kastikkeen perustan. Jos kanoista ei irtoa yhtään nestettä voit lisätä tilkkasen vettä.



Lisää hieman tuorejuustoa


Ja lopussa hieman kermaa tai maitoa (tämän voi jättää pois)



Jos haluat kastikkeesta tanakamman niin käytä enemmän tuorejuustoa ja maidon asemesta kermaa.


Sieni-sipuli-jauhelihapihvejä

Terveellisiä ja kuohkeita jauhelihapihvejä joihin saa "piilotettua" paljon sieniä ja sipulia


Pannulle hieman öljyä, litra suppilovahveroita ja pari isoa sipulia palasina.



Paista sipuleita ja sieniä kunnes ne pehmenevät. Sipulit kuulottuvat eli muuttuvat hieman läpikuultaviksi ja kiiltäviksi.



Kaada sipulit ja sienet sauvasekoittimen kulhoon



Lisää hieman vettä ja survo sauvasekoittimella se ihan tahnaksi. Vettä menee ehkä puolisen desilitraa, mutta vain sen verran että sauvasekoitin saa survoksen liikkeelle eikä se ole liian kuivaa muttei myöskään liian litkua.




Ota noin 500-800g jauhelihaa, lisää kaksi munaa, paljon suolaa ja mustapippuria (+ muita haluamiasi mausteita)



Lisää sieni-sipuli tahna



Sekoita tasaiseksi



Pyörittele pihveiksi



Paista 200asteessa noin puoli tuntia (sopivan ruskeiksi)

Kotitekoinen limu

Vesi on hyvä jano- ja ruokajuoma, mutta siihen kyllästyy. Onneksi sen maustaminen on helppoa.


Leikkaa erilaisia sitrushedelmiä (Greippiä, verigreippiä, sitruunaa, appelsiinia, limeä) siivuiksi ja ylimääräiset voi myös pakastaa, jolloin uuden annoksen tekeminen on nopeaa eikä tarvitse ihmetelllä mihin puolikkaat jämät saisi käytettyä.



Siivuja sitte kourallinen pohjalle...



...ja päälle joko ihan vain vettä tai sitten soodastreamerilla tehtyä kuplavettä



Ja hyvä jano- ruokajuoma on valmista. Siivuja ei tarvitse joka litralle vaihtaa vaan samoilla menee hyvinkin 3-5litraa ja kestävät jääkaapissa useamman päivän.